Niitä on kaikkialla! Tai siis pitäisi olla...siis kukkia.
Tänä viikonloppuna alkoi siis virallisesti Spring Flower -aika, mutta koska täällä on ollut tosi kylmä kevät, niin useimmat puut ei vielä kuki. Kuitenkin muutaman meidän koululaisen kanssa toiveikkaina mentiin Yeouidu-puistoon, joka on siis tunnettu siitä, että siellä on TOSI paljon kirsikkapuita. Mutta meidän harmiksi suurin osa niistä ei vielä kukkinut :( Olisi pitänyt siis malttaa ensiviikkoon. Paras kukkimisaika Koreassa ajoittuu siis yleensä seuraavalle puolelletoista viikolle, toisin kuin Japanissa paras aika on tainnut jo mennä.
Matkattiin siis Yeouiduun ja kuten arvata saattaa, se oli täynnä ihmisiä. Tänään oli tosi ihana ilma, verrattain siihen, että tällä viikolla on lähinnä vain satanut vettä ja ollut tosi kylmä. Tänään paistoi aurinko (vähän liiankin kirkkaasti mun suomalaisille silmille) ja tuuli oli lempeä. Ihmiset oli iloisia, lapset nauroi ja leikki, ahjummat oli äkäisiä (niinkuin aina!). Taidetaankin mennä ensiviikolla uudestaan, niin ehkä silloin on jo kauniimpaa :--)
Oli siellä vähän kukkia, niistä sai kuvia jos oikein läheltä kuvas!
Aika värintöntä on yleismaisena vielä, niinkuin näkyy :(
Koko muu maailma on sitä mieltä, että täällä on jo täysi sota ja jos ei ihan vielä, niin aivan kohta varmasti. Etelä-Koreassa ihmiset kuitenkin ottaa Pohjois-Korean uhittelut vähemmän vakavasti, sillä maiden välisen historian aikana tällaista on tapahtunut aiemminkin. Toki ei yhtä vakavia uhkauksia ole annettu, mutta monia on ne kerrat kun PK on uhannut pommittaa Seoulin maantasalle tai aloittaa sodan muilla tavoilla.
Tosi asiahan on, että tuo pohjoinen naapuri on asiansa kanssa aivan yksin. Kaiken maailman asiantuntijat sanovat, ettei Pohjois-Korealla ole edellytyksiä ja tarvittavaa teknologiaa toteuttaa kaikkia niitä uhkauksia, mitä ovat ilmoille päästäneet. Sen lisäksi, että uhkauksien toteuttaminen on osittain mahdotonta, ei siinä olisi _yhtään mittään järkiä_. Sodan aloittaminen olisi Pohjois-Korealle silkka itsemurha, sillä maa tultaisiin pommittamaan maan tasalle ennen kuin ehtivät Suuren Johtajansa nimeä lausua. Tottakai jokaista Pohjois-Korean liikettä kytätään taukoamatta ja tiedustelupalvelut tekevät varmasti kaikkensa, ettei mitään jäisi huomaamatta.
Jos sota kuitenkin kaikesta huolimatta syttyisi, olisi sillä ainakin yksi hyvä puoli - se aika varmasti tarkoittaisi Pohjois-Korean loppua. Mutta se, mitä se taas tarkoittaisi, ei olisi varmasti mitään hyvää Etelä-Korealle! Tai ainakin näin olen omassa pienessä päässäni funtsinut. Pohjoisesta väki alkaisi valua kohti etelää paremman elämän toivossa. Se mahdollisesti tietäisi loppua, tai ainakin lamaannusta, Etelä-Korean kasvavalle taloudelle. Etelä-Korea on muuten ensimmäinen maa maailmassa, joka on siirtynyt kehitysavun saaja maasta kehitysavun antajaksi! Sekin mun mielestä kertoo aika hyvin siitä, kuinka hyvin asiat täällä nykyisin rullaakaan. Mitä kaikille noille ihmisille tapahtuisi PK:n loppumisen myötä? Jäisi EK:n ja Jenkkien tehtäväksi huolehtia niistä miljoonista rutiköyhissä oloissa elävistä ihmisistä, joille suurimmalle osalle tulee shokkina se, millainen muu "oikea" maailma todellisuudessa on.
Kirjoituksen otsikko on peräisin blogin tilastoista, sillä joku onneton oli päätynyt lukemaan mun blogia googletettuaan "miksi koreat kinastelee". Vastauksena siihen voisin kertoa pienen tarinan.
Olipa kerran kaksi pikkupoikaa, Pohjois-Korea ja Etelä-Korea. Ne ei oo ollu pitkään aikaan kavereita keskenään ja se vähän harmittaa molempia, mutta kummallakaan ei oo pokkaa sanoa sitä suoraan. Alunperin ne lakkas olemasta kavereita, koska niillä oli (ja on edelleen) mielipide-eroja, jotka ei ratkennut vaikka kuinka tapeltiin. Lopulta vaan päätettiin, että ei olla enää kavereita ja molemmat pysyy omilla pihoillaan tästä lähtien. Nyt sitten Pohjois-Korea ei tykkää siitä kun muut (l. Etelä-Korea ja Jenkit) leikkii keskenään hienoilla pyssyillä eikä sitä oteta mukaan leikkiin, koska kukaan ei oikeen tykkää siitä. Sitten se aatteli, että jos mää nyt alan kiusaamaan ja uhkailemaan niitä, niin ehkä ne ottaa meikät kerrankin tosissaan: jos mää en saa osallistua leikkeihin niin ette tekään! Pohjois-Korea ei tykkää kun sillä ei oo rahaa ostaa niin hienoja pyssyjä, niin päätti sitten katkaista vähäisetkin kontaktit niihin, jotka yritti ees vähän olla sen kavereita. Niinhän se mennee, ettei rikkaat ja köyhät penskat voi leikkiä keskenään - ja miten voiskaan, jos niiden pihojen välissä on jumalattoman iso aita?
Kävin sunnuntaina syömässä buddyni (eli tutorini) Gaheen kanssa. Juteltiin sitten ruuan jälkeen liian kuuman kahvin ääressä Suomen ja Etelä-Korean koululaitoksista.
Gahee kertoi mulle omista lukioajoistaan: sieltä oltiin päivittäin noin aamu kello kahdeksesta ilta kymmeneen. Niin-et-tä-mi-tä-? Joo, opiskelu on tärkeää jos haluaa menestyä ja päästä hyvään yliopistoon, mutta rajansa kaikella. Vapaa-ajan harrastuksiin ei tietenkään lukiolaisilla oo aikaa. Gahee olikin kiinnostunut siitä, onko Suomessa minkälaisia kerhoja kouluissa ja mitä sillä kaikella vapaa-ajalla tehdään, joka jää kuuden tunnin koulupäivän jälkeen käytettäväksi. Koreassahan siis yliopistoissa on kerhoja (eli siis clubeja), jotka tarjoaa jäsenilleen kaikenlaista koulunjälkeistä toimintaa. Itse kuulun täällä Movementary clubiin, joka siis keskittyy elokuviin ja dokumentteihin (niiden tekemiseen ja katseluun). Käsittääkseni lukioissa ei näitä kerhoja ole, koska opiskella täytyy eikä käyttää aikaa turhuuksiin!
Ja mitenkä sinne yliopistoon sitten pääsee?
Siihen on kolme eri väylää.
Ensimmäinen ja tavallisin on suorittaa yleinen pääsykoe. Täällä siis samalla kokeella haetaan joka yliopistoon. Tarkoitus on saada mahdollisimman hyvät pisteet (tai ainakin niin hyvät kuin se yliopisto yleensä vaatii, josta haaveilet). Tuloksien tullessa sitten sillä paperilla haetaan opiskelupaikkaa. Ennakkoon ei siis ilmaista, että mihin haluaa hakea, vaan vasta tulosten saamisen jälkeen.
Toinen väylä on hakea yliopistoon lukion päättökokeen arvosanoilla. Jos oot siis saanut tarpeeksi hyvät arvosanat, se voi riittää. Gahee oli aikoinaan hakenut tähän meidän kouluun suoraan lukiotodistuksella, mutta kertoi että esimerkiksi sen veljen arvosanat ei riittäneet yliopistopaikkaan, joten veljen pitää mennä syksyllä pääsykokeisiin saadakseen paremmat paperit. Huippuyliopistoihin ei varmastikaan lukiotodistus riitä, mutta tää meijän koulu ei ookkaan mikään huippu, vaikka aika suosittu onkin. En oo varma miten tää systeemi toimii, mutta kyllähän Suomessakin voit päästä suoraan yliopistoon, jos oot kirjoittanut tarpeeksi monta ällää.
Ja nyt mulle tuli ajatuskatkos.. Varmasti Gahee kertoi, että on kolmaskin vaihtoehto, mutta nyt ei soita kelloja, että mikä se oli :-D Päivitän myöhemmin kun muistan mistä oli kyse...
Etelä-Koreahan on tunnettu siitä, että nuoret ottaa kokeet liian tosissaan. Joten yliopiston pääsykokeiden aikaan lentoja siirretään ja kaupat avaa ovensa myöhemmin - ettei vaan tulis liikaa melua. Opiskelijat saa mennä kokeisiin taksilla ilmaiseksi ja äidit itkee ja rukoilee. Sitten kun pisteet ei koulupaikkaan riittäkään, saatetaan hyvinkin paeta sitä häpeää ja vitutusta oman käden kautta. Tämä on hullu maa! Lisätietoja kokeesta (CSAT) täältä. Ekana yliopistovuonna onkin sitten lupa ottaa vähän rennommin kuin lukiossa. Monet juhlii ja rellestää koko elämänsä edestä ekana vuonna ja mun mielestä se ei oo yhtään väärin. Jos saa ekaa kertaa kokea vapauden niin siitä pitää silloin ottaa koko ilo irti :-)
Suomessa, tuossa ihanassa hyvinvointivaltiossamme, saahaan olla kiitollisia siitä ettei koulu maksa mitään. Kysyin mitä se maksaa täällä ja aika karua kuultavaa se on. Aloitetaan tästä meidän koulusta: täällä opiskelu on halvinta koko maassa! Tällä hetkellä lukuvuosimaksu on noin 2 000 000 wonia, eli euroiksi pyöristettynä 1400 euroa per lukukausi, eli vuodessa 2800 euroa. Mutta tittidii: jo ehkä ensvuonna tuo summa puolittuu, sillä Seoulin kaupungin uusi kaupunginjohtaja on luvannut UOS:lle lisää rahaa. Kuten tarkimmat saattaa muistaakin aiemmasta postauksestani, meidän koulu on pääosin Seoulin kaupungin rahoittama julkinen koululaitos, joka jo tällä hetkellä saa eniten tukea per oppilas kuin mikään muu yliopisto. Tänne on nykyselläänkin vaikea päästä, niin maksujen pienentämisen jälkeen varmasti vielä vaikeampaa. On ainakin varaa valkata parhaat päältä!
Yleensä tavallisen yliopiston lukukausimaksu on suunnilleen 4 000 000 wonia, eli siis puolet enemmän kuin tässä koulussa tällä hetkellä. Lääkiksien ja muiden tärkeimpien koulujen lukukausimaksut on luokkaa 5 000 000 wonia, eli semmoset kivat reilut 7000 euroa vuodessa. Nyt joku voi aatella, että eihän se lopulta niin palio oo, ei ainakaan verrattuna Jenkki-yliopistojen maksuihin. Mutta ootappa jos perheellä on vaikka kaks tai kolme muksua yhtä aikaa yliopistossa, niin mitenkäs sitten suu pannaan? Tai tärkeämpi kysymys: mitä sinne pannaan? Ja sitte jos koulu on toisessa kaupungissa niin pitää hommata oma asunto etkä nää saa valtiolta ihanaa asumistukea, jne.. Ja rahamääräkään ei toki oo verrannollinen, koska palkkataso on alhaisempi täällä kuin Suomessa. Kallista on elämä. Gahee onkin tosi onnellinen, että pääsi tähän kouluun, koska ensvuonna niiden vanhemmat joutuu maksamaan kahden lapsen lukukausimaksut. Vanhemmat täällä haluaa lapsensa parhaaseen mahdolliseen kouluun, oli hinta mikä tahansa. Vaikka tää ei ookkaan mikään paras koulu, niin kyllä varmasti niin lapsia kuin vanhempiakin huojentaa, ettei tää koulu kyni aivan kaikkea - ainakin tämä esimerkkitapaukseni on onnellinen siitä, että voi päästää omat vanhempansa vähemmällä!
Summa summarum: se, että joutuu välillä kysymään äitiltä muutaman kympin ruokarahaa, ei yhtäkkiä tunnukaan niin kamalalta asialta!
Korealaista koulunkäyntiä.. vai ei?
P.S. Nuo summat on siis Gaheen kertomia ja aloin googlaamaan asiaa ja ainakin englanninkielisillä sivuilla kerrotaan vieläkin korkeammista lukukausimaksuista, ainakin lääkisten ja tärkeimpien opinahjojen (eli siis parhaimpien) suhteen.
Korealaisten ystävällisyys ja kohteliaisuus on samaan aikaan todella mukavaa, mutta myös todella ahistavaa. Karskina suomalaisena on tosi vaikeaa smalltalkata ja hymyillä aina kun tapaa uuden kasvon. Ja vanhojen hyvänpäiväntuttujen kanssa on aina tavatessa sama vaivaantunut tunnelma. Minä en osaa (ja usein en edes halua) aloittaa keskustelua vieraiden ihmisten kanssa tai sellaisten kanssa, joiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä. Niinpä en usein haluais edes kommunikoida jokaisen vastaantulijan kanssa, mutta korealainen yltiöpäinen ystävällisyys vieraita kohtaan pakottaa siihen.
Täällä koululla nämä tavanomaiset lajinsa edustajat on just tuollaisia ja siksi niiden
kanssa on aika vaikea jutella, koska ne on vähän nihkeitä ja liian
ystävällisiä. Tai siis, tykkään siitä että täällä ihmiset on tosi
ystävällisiä ja auttavaisia, mutta semmosten kanssa on tosi vaikeaa
jutella mistään normaalista ja olla oma ittensä, koska ei koskaan tiiä
jutteleeko ne sulle vaan miellyttämisen halusta vai siksi, että ne
oikeesti haluaa jutella sun kanssa ja tutustua suhun. Jotenkin se niiden
muuri pitäis saada kaadettua, mutta en mää jaksa smalltalkata niin
kauan, että keskustelukumppanin todellinen luonne tulis esiin. En mää haluais väkisin jutella kaikkien kanssa,
niinkuin nämä täällä yrittää tehä (tai ne yrittää, jotka ei oo liian ujoja puhuakseen englantia, mutta se onkin jo aihe toiselle kirjoitukselle). Mutta ei täällä kehtaa olla liian suomalainenkaan, sillä se hyvin helposti tulkitaan ylimielisyydeksi ja töykeydeksi. Semmonenhan mää oon, mutta on ihan eri asia olla töykeä täällä kuin Suomessa..
En mää oikeestaan kostu yhtään mitään semmosista "kavereista", joiden kanssa mulla ei oikeesti oo mitään
puhuttavaa tai joiden kanssa jutteleminen on kiusaannuttavaa.
Mieluummin mää oon oikeesti vaikka yksin kuin sellaisessa seurassa,
jossa ei kiinnosta oikeasti olla. Hongin kanssa ollaan tietenkin puhuttu tästä aiheesta ja se sanoo, että mulla täytyy olla se joka aloittaa ns. oikean keskustelun ja pitää sitä yllä niin kauan, että korealaisesta keskustelukumppanista tuntuu hyvältä. Ääh, kauheesti vaivaa!
Kaikeksi onneksi tässä maassa asuu sellaisiakin ihmisiä, joiden seurassa ei tarvi nihkeillä ja joiden seurassa minä, ja se toinen osapuoli, voi olla oma itsensä, ilman mitään typeriä muureja ja esittämistä.
Vai onko jollakin toisenlaisia kokemuksia ja ajatuksia tästä aiheesta?
Ennen tänne tuloa mulla oli muutama tavoite, mitä haluan tehdä Koreassa ja tässä pari niistä:
tavoite 1: saada paikallisia kavereita.
Tai no, jos on jo yksi tosi hyvä kaveri, niin se riittänee..? Muut paikalliset tuttavuudet on vielä tuttavuuksien tasolla. Tämän hyvän kaverin luona kävin ekaa kertaa kylässä eilen, koska se sai _vihdoin_ viikonloppuna potkittua exänsä pois sen luota asumasta. Vitun vammaset koreaanit, en voi muuta sanoa, mutta en halua alkaa tätä asiaa sen enempää julkisesti ruotimaan. Mutta mukavaa, että nyt kehtaan käyä Hongin kylässä! Muutenkin nähdään melkein joka päivä ja sen mukana päädyn aina kaikkiin jänniin paikkoihin ja seikkailuihin. Tänään mennään jonkun elokuvan kuvauksiin hengailemaan yleisöksi muutaman bändin keikalle.
tavoite 2: nähdä LeeSsang livenä.
Lauantaina se sitten tapahtui ja oon kyllä aika onnellinen, että lähdin! Koko reissu oli aikamoinen seikkailu. Puolen päivän jälkeen lähdin metroasemalle kämpiltä ja eksyin heti matkalla... Tai siis, yleensä käytän eri metristä, mutta nyt päätin kävellä sille toiselle. Virhe! Noh, mutkan kautta pääsin perille ja loppumatka junaillessa meni niinkuin normaaleilla ihmisillä. Menin siis junalla Seoulin naapurikaupunkiin Daejeoniin, joka on noin 1,5miljoonan asukkaan "pikkukaupunki". Tai siis, se tuntui ihan landelta, vaikka asukkaita tosiaan melkein miljoona enemmän kuin Helsingissä ja se on Korean viidenneksi suurin kaupunki. Kukaan ei puhunut englantia ja kadut oli ihan hämäriä.
Ajatuksenani oli aluksi ottaa taksi asemalta keikkapaikalle (Kotra Trade Exhibition Centre), mutta sitten kun mulla olikin aikaa tarpeeksi niin päätin seikkailla ja mennä bussilla. Mulla oli sekä koreaksi että englanniksi ohjeet mitä busseja voi käyttää ja millä pysäkillä pitää jäädä pois. Kaikki ei kuitenkaan ollut ihan helppoa... Otin ensin metron City Hallille ja siellä yritin pähkäillä että kummalle puolelle tietä bussipysäkille pitää tälläytyä. Lopulta kaks tosi mukavaa lukiotyttöä puhui vähän englantia ja osasivat sanoa, että oon oikella pysäkillä ja kannattaa ottaa bussi numero 705. Toinen, se ei-paljon-yhtään englantia puhuva tyttö oli tulossa samaan bussiin ja sitten lopulta halusi kädestä pitäen viedä mut perille saakka. Niin suloista!
Paikan päällä tutustuin toiseen ainoaan ulkkariin koko paikassa, singaporelaiseen Maggieen. Molemmat oltiin tultu Seoulista sinne yksin, niin päätettiin että hengaillaan yhdessä. Ostettiin mulle lippu (joo, mullei ollu vielä ees lippua, koska onnistuttiin Hongin kanssa sössimään mun lipun ostaminen vaikka luultiin, että se onnistui...). Sain hyvän paikan läheltä Maggieta ja voi sitä onnellisuuden ja jännityksen määrää!
Nyt aion kertoa teille todella hämmentävän tapahtuman. Keikalle myytiin siis pelkästään istumapaikkoja, jotka osottautui muovituoleiksi, jotka oli aseteltu nätisti riveihin. Ennen keikkaa ihmiset nätisti siellä omilla paikoillaan istui ja odotteli, kunnes... keikka alkoi, ensimmäinen rivi tarttui tuoliensa reunoista ja siirtyi ihan lavanreunalle. Voitte arvata mitä seuraavaksi tapahtui? Rivi kerrallaan kaikki seurasi ja seurasi noin minuutin kestänyt kaaos. Mulla ja Maggiella nauratti ihan sikana! Onhan se ihan jees, että maksamalla enemmän rahaa, saat hyvän paikan keikalle. Mutta kun ne helekkarin tuolit oli vaan tiellä, kun ei kukaan lopulta niillä istunut! Rahastusta, sanon minä. Lippuja ois voinut myydä paljon enemmän ilman tuoleja ja samaan hintaan kaikki, niinkuin noin niinkuin normaalisti normaalissa maailmassa.
Hyvä idea, mutta ei kuitenkaan...
Itse keikka oli todella siisti. Koreaanit osaa järjestää lavashow'n. LeeSsang soitti kaikkia parhaita biisejään, ei tosin sitä mun kaikista lemppareinta (oli kyllä odotettavissakin). Niin ja kyseessä oli siis yhteiskonsertti korealaisen rokkibändin YB:n kanssa, joten nekin soitti siellä :D Mutta ei ne mua kiinnostanut.. Lopuksi kuitenkin LeeSsang ja YB soitti yhdessä niiden yhteisiä kappaleita ja uusia versioita molempien biiseistä, uudelleen sovitettuina. Se viimeinen tunti oli ehkä paras, koska meininki oli aika kohillaan.
Harmi ettei tästä biisistä löytynyt mitään hyvää videota, mutta audio kertoo kaiken oleellisen myös!
Kokonaisuudessaan koko setti kesti kolme tuntia, jonka jälkeen lähdettiin bussilla juna-asemalle ja tietysti kello oli niin paljon jo, ettei Seoulissa kulkenut enää metrot kun sinne asti päästiin ja jouduin tulemaan taksilla kämpille. Se matka oli hyvin hämmentävä puolituntinen, kun korealainen taksikuski yrittää jutella mun kanssa ja mitä sen puheesta ymmärsin niin jotakin se selitti Korean TV:stä, vaatteista, Dongdaemunista ja naisista.
Loppupäätelmä:
tavoitteita saavutettu, tästä on hyvä jatkaa!
Kaikki sanoo, että koska oon kasvissyöjä, Korea on aivan väärä paikka mulle. Etten tuu saamaan ruokaa mistään, mihin mennään syömään. Elämän täytyy olla niin vaikeaa eikä mun ois kannattanu muuttaa tänne. Oli kyse sitten paikallisista tai muista vaihtareista, vastaanotto mun ruokavalioon on aina sama. Mutta miten oikeesti sekasyöjät voi tietää mistään mitään? Onko ne koskaan yrittäneet saada rafloista kasvisruokaa? Veikkaan että ei.
Suomessa syön harvoin kalaa, mutta mun periaatteita ja ruokailutapoja ei haittaa, jos täällä syödessä ruokaan on livahtanut kalakastiketta. Ongelma vain on se, että se on pahaa! Eli jos kalakastike ei ole ongelma, niin kuin se ei mulle oo niin kauan kuin se ei maistu läpi liian vahvasti, kaikki on hyvin!
Oon nyt ollut täällä kolme viikkoa ja en todellakaan nää nälkää! Oikeestaan joka paikassa mihin oon porukan kanssa tai yksin mennyt syömään, oon aina saanut jotain kasvisruokaa eteeni. Jos ei muuta niin joka paikasta saa ainakin bibimbapia (비빔밥) ja kaikenlisäksi se on hyvää ja halpaa!
Bibimbap eli mixed rice. Annos sisältää yleensä riisin lisäksi kasvisraasteita, sieniä, noria, kananmunan ja tulista kastiketta. Esimerkkiannos 4000wonia eli alle kolme euroa. Kuvassa lisäksi vieressä pikkulautasilla sidedishejä, jotka kuuluu hintaan kaikkialla.
Lauantaina olin mun paikallisen parhaan kaverin Hongin kanssa kattomassa butoh-esitystä ja sen jälkeen jäätiin sinne paikkaan juomaan ja syömään niiden esiintyjien ja työntekijöiden kanssa. Tottakai tarjolla oli kaikkea muuta kuin mitä mää kykenen syömään, lähinnä mereneläviä. Mutta sitten kun paikan omistaja kuuli etten syö lihaa enkä kalaa, niin kyllä jostain kaivettiin mulle hyvin äkkiä topokkia, riisiä, salaattia ja naksuja. Ja juomaa mun mukiin kaadettiin kaikenmaailman äyriäistenkin puolesta. Ihania ihmisiä olivat!
Ehkä kaikista kamalin ruokaa koskeva järkytys mulle on täällä ollut korealainen leipä. Se on niin makiaa! En ymmärrä miksi kaikki leipä pitää muuttaa pullaksi laittamalla siihen sokeria. Onneksi samainen kaveri vei mut sunnuntaina saksalaiseen ravintolaan syömään ja sieltä sai pottuja ja oikeaa leipää. Maailma oli taas hetken aikaa vielä parempi paikka :-) Lisäksi vaihtaripojat kerto, että ihan meidän koulun takaportin vieressä on halpa take away -leipäpaikka, jossa saa oikeaa leipää, ilman lisättyä sokeria. Kävin tänään tsekkaamassa sen ja hyvin vähän englantia puhuvien tyttöjen avulla sain tilattua juustokasvislämppärin. Maistui!
Linkkivinkkinä kaikille Seouliin tuleville kasvissyöjille: täältä löytyy kattava lista kasvisruoka- ja kasvisruokaa tarjoilevista paikoista Seoulissa. Oon käynyt testaamassa joitakin näistä paikoista, sillä valinnanvara niissä on suurempi eikä ole pelkoa siitä, että tilatussa ruuassa olisikin lihaa. Lisäksi kasvisruokapaikoissa on usein menut myös englanniksi, sillä asiakaskunta on hyvin kansainvälistä ja useimmat paikat on etniseltä alkuperältään jotain muuta kuin paikallisia. Ja korealaisissa kasvisruokapaikoissa hangulit on vähintäänkin romanisoitu, joka jo helpottaa jos tuntee vähääkään korealaista keittiötä (tavan rafloissa useimmiten menu on vain koreaksi, joka on jo vähän vaikeampi pala purtavaksi jos seurueessa ei ole koreankielen taitajia).
Vaihtoehtoja kasvisruuan suhteen on monia, niinkuin ruokakulttuureita maailmassa: korealaista, intialaista, kiinalaista, lähi-itää ja vähän eurooppalaisia keittiöitäkin. Älkää siis pelätkö, ei täällä nälkään kuole! Ja usseimmiten muunmaalaisissa ravintoloissa on useita kasvisruokavaihtoehtoja, vaikkeivat ne varsinaisesti kasvisruokamestoja oliskaan..
Korealainen ruoka on ihanaa, jos pitää tulisesta ruuasta. Lihan ja kalansyöjille maailma on avoinna, mutta kyllä kasvisruokailijakin täältä löytää paikkansa.
Loppuun vähän asiaankuuluvaa musiikkia:
P.S. Jos asuu täällä huudeilla eikä vaikka omista omaa oikeaa
keittiötä (niinkuin allekirjoittanut), kotitekoista, (lähi)kasvisruokaa
voi tilata oman jääkaappinsa ja mahansa täytteeksi Pumpkinfacelta. En oo vielä testannut, mutta vaikuttaa oikein pätevältä!
Yritän jotenkin järjestelmällisesti asettaa tuleville postauksille kullekin oman teeman. Se on vaikeaa, koska haluaisin kirjoittaa esim. kaikesta heti!
Voisin aloittaa meijän koulusta ja asuntolasta. University of Seoul on pääosin Seoulin kaupungin rahoittama yliopisto, jossa opiskelee noin 10 000 opiskelijaa ja vaihto-oppilaita täällä on tällä hetkellä 111 henkeä. UOS on pieni, mutta arvostettu yliopisto. Wikipedia sanoo hämärästi, että UOS on yksi Korean kolmesta parhaasta yliopistosta, jossa ei ole lääketieteellistä opetusta. Tutkailin tuota harhaanjohtavaa väitettä nyt ensimmäistä kertaa tarkemmin ja jonkun globaalin yliopistojen rankkaus-sivuston perusteella University of Seoul on Korean 41. paras yliopisto (41/388). Pelkästään Seoulissa on Wikipedian mukaan 37 eri yliopistoa. Iso kaupunki, iso maa, paljon kouluja.
Rahoitusta opetukseen ja sen laatuun UOS saa per oppilas eniten koko Koreassa, joten ainakin sen perusteella uskoisin tämän olevan aivan hyvä yliopisto. En oo vielä ehtinyt jutella paikallisten opiskelijoiden kanssa siitä, kuinka vaikea tähän kouluun on päästä opiskelemaan, mutta arvelisin että ns. vitun vaikeaa, koska yliopistoon pääseminen täällä on vaikeaa muutenkin. Etelä-Koreahan on kuuluisa siitä, että yliopiston pääsykoetulosten julkistamisen aikaan tapahtuu nuorten keskuudessa paljon itsemurhia. Voitte ehkä arvata miksi?
Oulunseudun ammattikorkea on ainoa suomalainen koulu, jolla on vaihtosopimus UOS:n kanssa, joten turha varmaan kauhean yksityiskohtaisesti koulusta kertoa (oululaiset voi kysellä multa suoraan, jos tänne tuleminen kiinnostaa!).
Welcoming party oli torstaina,
mutta varsinaisesti koulu alkoi vasta maanantaina.
Varsinainen eka koulupäivä oli eilen, joten vielä en osaa sanoa mitään ihmeellistä koulunkäynnistä. Päivitän myöhemmin sitten, että miten kurssit on alkaneet ja mitä vaatimuksia täällä asetetaan. Vaihtareille kuitenkin ollaan rennompia kuin paikallisille, joille asetetaan varmasti aivan toisenlaisia paineita koulumenestyksen saralla. Tilastoissahan Etelä-Korea ja Suomi on kärjessä, kun on laitettu eri maiden koulutusjärjestelmiä järjestykseen. Tuolle paikalle pääsemiseksi varmasti molemmilla mailla on ollut aika erilaiset systeemit..
Kampusaluetta
Kampusaluetta
Loppuun voisin kertoa meidän dormin ihanista säännöistä. Musta tuntuu niinku oisin penska, vaikka ei mulla penskanakaan ollut tämmösiä sääntöjä! Ihmiselle, joka on muuttanut omilleen 15-vuotiaana, ei oikeen mee jakeluun tämmönen holhoaminen.
Vieraita ei saa tuoda asuntolan ulkopuolelta ja asuntolassa asuvat, eri sukupuolta olevat ei saa vierailla toisensa luona (mutta jos on homo, niin sehän ei haittais yhtään!). Juopottelua asuntolassa ei tietenkään sallita eikä useimpia sähkölaitteita (tyyliin lamppu, tietokone ja kännykänlaturi on ainoat, jotka saat omistaa). Ja paras kaikista on tietysti curfew: kotiin ei saa tulla yöllä kello 01-05 välisenä aikana. Se ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että pakko jatkaa bailaamista aamuun asti! Baarit on onneksi täällä auki kuuteen tai seitsemään asti.. Lista epäsallituista asioista on pitkä ja jokaisella laittomuudella on oma pistemääränsä. Sitten kun tulee 10 pistettä täyteen niin lentää pihalle. On myös neljä sääntöä, joiden rikkomisesta lentää pihalle suorilta. Yksi niistä on justiinsakin se, että yöpyy eri sukupuolta olevan huoneessa. Missähän nuo asuntoloissa asuvat pariskunnat pannee?
Ja kaikille k-draman ystäville: ei täällä oikeesti seurustella vuotta ennen kuin edes uskalletaan pitää kädestä kiinni tai pussailla, kyllä nämä nuoret täällä taatusti harrastaa samoja asioita kuin länkkärinuoretkin..
Postin lähettäminen täällä on kuitenkin sallittua. Kirjeet tullee perille (ehkä?!) osotteella:
XXXXXXXX
Room number 305A
University of Seoul International House
90 Jeonnong-dong, Dongdaemun-gu, Seoul 130-743
South Korea
Tel. 010-2186-5082
Kirjoitelkaa!
Ja jos joku haluaa postikortteja/kirjeitä täältä, niin mielelläni kirjoittelen etanapostia sinnepäin :-)
Viimeinen on siis mun korealainen puhelinnumero, saa soitella myös! (se pitänee ohjeiden mukaan laittaa kirjeessä osoitteen loppuun, hox)
