Unelmista totta

Ennen tänne tuloa mulla oli muutama tavoite, mitä haluan tehdä Koreassa ja tässä pari niistä:

tavoite 1: saada paikallisia kavereita.
Tai no, jos on jo yksi tosi hyvä kaveri, niin se riittänee..? Muut paikalliset tuttavuudet on vielä tuttavuuksien tasolla. Tämän hyvän kaverin luona kävin ekaa kertaa kylässä eilen, koska se sai _vihdoin_ viikonloppuna potkittua exänsä pois sen luota asumasta. Vitun vammaset koreaanit, en voi muuta sanoa, mutta en halua alkaa tätä asiaa sen enempää julkisesti ruotimaan. Mutta mukavaa, että nyt kehtaan käyä Hongin kylässä! Muutenkin nähdään melkein joka päivä ja sen mukana päädyn aina kaikkiin jänniin paikkoihin ja seikkailuihin. Tänään mennään jonkun elokuvan kuvauksiin hengailemaan yleisöksi muutaman bändin keikalle.

tavoite 2: nähdä LeeSsang livenä.
Lauantaina se sitten tapahtui ja oon kyllä aika onnellinen, että lähdin! Koko reissu oli aikamoinen seikkailu. Puolen päivän jälkeen lähdin metroasemalle kämpiltä ja eksyin heti matkalla... Tai siis, yleensä käytän eri metristä, mutta nyt päätin kävellä sille toiselle. Virhe! Noh, mutkan kautta pääsin perille ja loppumatka junaillessa meni niinkuin normaaleilla ihmisillä. Menin siis junalla Seoulin naapurikaupunkiin Daejeoniin, joka on noin 1,5miljoonan asukkaan "pikkukaupunki". Tai siis, se tuntui ihan landelta, vaikka asukkaita tosiaan melkein miljoona enemmän kuin Helsingissä ja se on Korean viidenneksi suurin kaupunki. Kukaan ei puhunut englantia ja kadut oli ihan hämäriä.

Ajatuksenani oli aluksi ottaa taksi asemalta keikkapaikalle (Kotra Trade Exhibition Centre), mutta sitten kun mulla olikin aikaa tarpeeksi niin päätin seikkailla ja mennä bussilla. Mulla oli sekä koreaksi että englanniksi ohjeet mitä busseja voi käyttää ja millä pysäkillä pitää jäädä pois. Kaikki ei kuitenkaan ollut ihan helppoa... Otin ensin metron City Hallille ja siellä yritin pähkäillä että kummalle puolelle tietä bussipysäkille pitää tälläytyä. Lopulta kaks tosi mukavaa lukiotyttöä puhui vähän englantia ja osasivat sanoa, että oon oikella pysäkillä ja kannattaa ottaa bussi numero 705. Toinen, se ei-paljon-yhtään englantia puhuva tyttö oli tulossa samaan bussiin ja sitten lopulta halusi kädestä pitäen viedä mut perille saakka. Niin suloista!

Paikan päällä tutustuin toiseen ainoaan ulkkariin koko paikassa, singaporelaiseen Maggieen. Molemmat oltiin tultu Seoulista sinne yksin, niin päätettiin että hengaillaan yhdessä. Ostettiin mulle lippu (joo, mullei ollu vielä ees lippua, koska onnistuttiin Hongin kanssa sössimään mun lipun ostaminen vaikka luultiin, että se onnistui...). Sain hyvän paikan läheltä Maggieta ja voi sitä onnellisuuden ja jännityksen määrää!

Nyt aion kertoa teille todella hämmentävän tapahtuman. Keikalle myytiin siis pelkästään istumapaikkoja, jotka osottautui muovituoleiksi, jotka oli aseteltu nätisti riveihin. Ennen keikkaa ihmiset nätisti siellä omilla paikoillaan istui ja odotteli, kunnes... keikka alkoi, ensimmäinen rivi tarttui tuoliensa reunoista ja siirtyi ihan lavanreunalle. Voitte arvata mitä seuraavaksi tapahtui? Rivi kerrallaan kaikki seurasi ja seurasi noin minuutin kestänyt kaaos. Mulla ja Maggiella nauratti ihan sikana! Onhan se ihan jees, että maksamalla enemmän rahaa, saat hyvän paikan keikalle. Mutta kun ne helekkarin tuolit oli vaan tiellä, kun ei kukaan lopulta niillä istunut! Rahastusta, sanon minä. Lippuja ois voinut myydä paljon enemmän ilman tuoleja ja samaan hintaan kaikki, niinkuin noin niinkuin normaalisti normaalissa maailmassa.

Hyvä idea, mutta ei kuitenkaan...

Itse keikka oli todella siisti. Koreaanit osaa järjestää lavashow'n. LeeSsang soitti kaikkia parhaita biisejään, ei tosin sitä mun kaikista lemppareinta (oli kyllä odotettavissakin). Niin ja kyseessä oli siis yhteiskonsertti korealaisen rokkibändin YB:n kanssa, joten nekin soitti siellä :D Mutta ei ne mua kiinnostanut.. Lopuksi kuitenkin LeeSsang ja YB soitti yhdessä niiden yhteisiä kappaleita ja uusia versioita molempien biiseistä, uudelleen sovitettuina. Se viimeinen tunti oli ehkä paras, koska meininki oli aika kohillaan.

Harmi ettei tästä biisistä löytynyt mitään hyvää videota, mutta audio kertoo kaiken oleellisen myös!

Kokonaisuudessaan koko setti kesti kolme tuntia, jonka jälkeen lähdettiin bussilla juna-asemalle ja tietysti kello oli niin paljon jo, ettei Seoulissa kulkenut enää metrot kun sinne asti päästiin ja jouduin tulemaan taksilla kämpille. Se matka oli hyvin hämmentävä puolituntinen, kun korealainen taksikuski yrittää jutella mun kanssa ja mitä sen puheesta ymmärsin niin jotakin se selitti Korean TV:stä, vaatteista, Dongdaemunista ja naisista.



Loppupäätelmä:
tavoitteita saavutettu, tästä on hyvä jatkaa!