lauantai 11. toukokuuta 2013

석가탄신일 eli Buddhan synttärit!

Olin niin varma, että päivitän tätä blogia vähintään kerran viikossa, mutta huomaamatta aika on lentänyt ja päivitystahti on hidastunut.. Nyt kuitenkin otan härkää sarvista ja laitan vähän kuvia tämän päiväisestä Lotus Lantern paraatista.

Ensiviikon perjantaina on Buddhan syntymäpäivä ja Seoulissa tuota vuotuista tapahtumaa juhlitaan yli viikon ajan, mutta painottuen tälle viikonlopulle, Lotus Lantern Festivaliin. Eri maissa juhlitaan Buddhan synttäreitä eri päivinä. Japania lukuunottamatta kaikissa Itä-Aasian maissa Buddhan synttärit määräytyy kiinalaisen kalenterin mukaan, eli joka vuosi Buddhan synttärit on kiinalaisen kalenterin neljännen kuukauden kahdeksas päivä (tänä vuonna se osuu gregoriaanisessa kalenterissa 17.5.). Mutta esimerkiksi Taiwanissa se on vuoden 1999 hallituksen päätöksen mukaisesti sama päivä kuin äitienpäiväkin eli toukokuun toinen sunnuntai ja Nepalissa se on toukokuun täysikuun päivä. Lisäksi Etelä-Koreassa, Macaulla ja Hong Kongissa päivä on kansallinen vapaapäivä.

Buddhalaisuus on Etelä-Korean toiseksi suurin uskonto, kristinuskon jälkeen. Aiemmin jostain puheista ymmärsin, että täällä noin puolet on buddhalaisia ja toinen puolet kristittyjä (protestantteja ja katolisia). Mutta se tarkoittikin puolia niistä, jotka tunnustavat jotain uskontoa. Ainakin jos Wikipediaa on uskoman, melkein puolet korealaisista ei tunnusta mitään uskontoa.

Eniveis, buddhalaisuus on iso juttu täällä ja totta kai se näkyy varsinkin näin juhlapyhien aikaan. Seoulissa järjestetään erilaisia tapahtumia: Jogyesa temppelillä tarjoillaan temppeliruokaa, opetetaan toivomuslyhtyjen tekoa ja perinteisiä pelejä. Tanssi- ja musiikkiryhmät esiintyy ja järjestetään kulkueita (muitakin kuin tämä pääkulkue, mitä tänään olin todistamassa).
Harmittaa, kun en huomenna ehdi käymään tuolla temppelillä, koska suuntaan eri paikkaan, josta ehkä saatte nähdä kuvia myöhemmin..

Mutta tässä kuvia tältä päivältä!



Päivällä ihmiset kokoontui Dongguk Universitylle, joka on buddhalaisten perustama
yliopisto. Lotus Lantern Parade lähti liikkelle sieltä,
mutta paljon paljon ihmisiä liittyijoukkoon puolessa välissä matkaa, Dongdaemunissa.

Siellä niitä ihmisiä on! Tuolla stadionilla oli päivällä kaikenlaista ohjelmaa.

Kauniit naiset valmiina lähtöön.

Minä ja muorit!
Monilla kulkueeseen osallistuneilla, lapsista muoreihin, oli päällä korean kansallispuku hanbok
(한복)



Iloiset muorit elikkäs ahjummat :--)

Mullakin on oma lyhty! Tosin mun lyhdyssä ei oo valoa...









Tätä mieltä meikä oli tuosta kulkueesta!




Suurimman osan kuvista ottanut kaverini Johanna, pari myös minä.

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappu Koreassa

Johannan kanssa päätettiin, että vaikka ollaan täällä kaukana, vappua pitää silti juhlia suomalaiseen tyyliin, ja kahden päivän ajan!

Jo muutama viikko sitten saatiin sähköpostia Suomen Korean suurlähettiläältä, Matti Heimoselta. Se kutsui kaikki suomalaiset Seoulissa opiskelevat sen luokse juhlimaan vappua. Päivä tälle kokoontumiselle oli vapunaatonaatto eli maanantai. Siellä oli paikalla varmaan noin 60 opiskelijaa, suurinosa yliopisto-opiskelijoita, mutta myös muutama lukiolainen. Illan ohjelmassa oli lasien kilistelyä, suomalaishenkistä ruokaa ja suurlähettilään lyhyt puhe.

Tarjolla oli mm. ruisleipää, lohilaatikkoa, uunivihanneksia,
lihapullia ja erilaisia salaatteja.

Oli hauskaa tavata muita suomalaisia, koska me ollaan Johannan kanssa ainoat meidän koulussa niin ei paljon muita nää. Juhlan jälkeen me osa, karkeasti arvioituna puolet, lähdettiin baariin jatkamaan iltaa. Se oli aika hupasaa! Mentiin joidenkin lähellä asuvien vakkarikapakkaan ja siinä vaiheessa, kun joku keksi että pyydetään saada lupa laittaa tietokoneelta soimaan Tampereen teekkarien vappuradio, ne muutamat korealaiset asiakkaat näki parhaaksi poistua paikalta... Sitten se joku tamperelainen soitti sinne radioon ja kertoi, että meillä on täällä Seoulissa suomalaisten vappujuhlat ja haluttais kuulla Ukkometso. Sen jälkeen pian siirryttiinkin kuuntelemaan pelkkää musiikkia, ensin suomalaisten bailumusaa ja lopuksi kpoppia. Oli siinä varmaan työntekijät ihmeissään, että mikä porukka tää oikeen on ja miksi. Kahdentoista jälkeen poistuttiin ja kolmessa tunnissa oltiin saatu aika iso lasku aikaiseksi.. Seuraavana päivänä oli aamulla luento, niin met lähimmä kotiin, mutta osa kuulemma oli päätynyt bailaamaan aamuun asti.

Tiistaina urheasti käytiin luennoilla ja sen jälkeen leivottiin keittiössä munkkeja. Kaikki ohikulkijat oli ihan ihmeissään ja ihastuksissaan, kun näkivät mitä me tehdään. Kaks ja puoli tuntia saatiin siihen tuhlattua, mutta oltiin valmiita just sillon kuin pitikin, eli siihen aikaan kun oltiin muut vaihtarit pyydetty meidän kanssa piknikille. Suomalaista vappua tuli lopulta juhlimaan meidän kanssa pihalle reilu kymmenkunta meidän koulun vaihtaria sekä yks suomalainen eri yliopistosta.


Osa munkeista jo valmiina! Leivottiin yhteensä noin kolmekymmentä,
enemmänkin olis tarvittu, niin paljon niistä tykättiin!

Piknik-eväitä
Suomesta tuomani Jallu ja Salmari teki kauppansa,
jotkut tykkäs enemmän kuin toiset.
Lisäksi juhlajuomana oli tietysti myös skumppaa!


Smile?


Pimeän ja kylmän tultua muut läksi juhlimaan eri paikkaan, mutta minä ja Johanna suunnattiin Sinchoniin. Siellä oli Mike's Cabin -nimisessä mestassa muutaman yliopiston yhteiset vaihtaribileet, joissa tiedettiin olevan muitakin suomalaisia. Siellä oli ihan hauskaa, vaikka ei ollutkaan mikään yberbailufiilis. Jossakin vaiheessa joku aloitti tappelun (siinä vaiheessa oltiin käymässä pihalla), joka yltyi joukkotappeluksi. Koreassa ei paljon tappelemista harrasteta, mutta koska kyseessä oli vaihtaribileet niin... Noh, paikalla kävi poliiseja ja ambulanssi. Minä, Johanna ja Manu lähinnä naurettiin koko tilanteelle, mutta ei siinä enää sitten tehnyt mieli mennä takaisin sisälle.

Koska meille ei pääse dormiin sisään ennen viittä, mentiin poikien mukana Ewhaan viettämään loppuilta jalkapallon merkeissä (Real Madrid - Dortmund). Ewha on muuten aika jännä laitos. Se on naisten yliopisto, mutta sinne otetaan vaihtareina myös poikia. Kuten arvata saattaa, pojilla ei voi olla kuin yksi syy hakea sinne vaihto-oppilaaksi...