Niitä on kaikkialla! Tai siis pitäisi olla...siis kukkia.
Tänä viikonloppuna alkoi siis virallisesti Spring Flower -aika, mutta koska täällä on ollut tosi kylmä kevät, niin useimmat puut ei vielä kuki. Kuitenkin muutaman meidän koululaisen kanssa toiveikkaina mentiin Yeouidu-puistoon, joka on siis tunnettu siitä, että siellä on TOSI paljon kirsikkapuita. Mutta meidän harmiksi suurin osa niistä ei vielä kukkinut :( Olisi pitänyt siis malttaa ensiviikkoon. Paras kukkimisaika Koreassa ajoittuu siis yleensä seuraavalle puolelletoista viikolle, toisin kuin Japanissa paras aika on tainnut jo mennä.
Matkattiin siis Yeouiduun ja kuten arvata saattaa, se oli täynnä ihmisiä. Tänään oli tosi ihana ilma, verrattain siihen, että tällä viikolla on lähinnä vain satanut vettä ja ollut tosi kylmä. Tänään paistoi aurinko (vähän liiankin kirkkaasti mun suomalaisille silmille) ja tuuli oli lempeä. Ihmiset oli iloisia, lapset nauroi ja leikki, ahjummat oli äkäisiä (niinkuin aina!). Taidetaankin mennä ensiviikolla uudestaan, niin ehkä silloin on jo kauniimpaa :--)
Oli siellä vähän kukkia, niistä sai kuvia jos oikein läheltä kuvas!
Aika värintöntä on yleismaisena vielä, niinkuin näkyy :(
Koko muu maailma on sitä mieltä, että täällä on jo täysi sota ja jos ei ihan vielä, niin aivan kohta varmasti. Etelä-Koreassa ihmiset kuitenkin ottaa Pohjois-Korean uhittelut vähemmän vakavasti, sillä maiden välisen historian aikana tällaista on tapahtunut aiemminkin. Toki ei yhtä vakavia uhkauksia ole annettu, mutta monia on ne kerrat kun PK on uhannut pommittaa Seoulin maantasalle tai aloittaa sodan muilla tavoilla.
Tosi asiahan on, että tuo pohjoinen naapuri on asiansa kanssa aivan yksin. Kaiken maailman asiantuntijat sanovat, ettei Pohjois-Korealla ole edellytyksiä ja tarvittavaa teknologiaa toteuttaa kaikkia niitä uhkauksia, mitä ovat ilmoille päästäneet. Sen lisäksi, että uhkauksien toteuttaminen on osittain mahdotonta, ei siinä olisi _yhtään mittään järkiä_. Sodan aloittaminen olisi Pohjois-Korealle silkka itsemurha, sillä maa tultaisiin pommittamaan maan tasalle ennen kuin ehtivät Suuren Johtajansa nimeä lausua. Tottakai jokaista Pohjois-Korean liikettä kytätään taukoamatta ja tiedustelupalvelut tekevät varmasti kaikkensa, ettei mitään jäisi huomaamatta.
Jos sota kuitenkin kaikesta huolimatta syttyisi, olisi sillä ainakin yksi hyvä puoli - se aika varmasti tarkoittaisi Pohjois-Korean loppua. Mutta se, mitä se taas tarkoittaisi, ei olisi varmasti mitään hyvää Etelä-Korealle! Tai ainakin näin olen omassa pienessä päässäni funtsinut. Pohjoisesta väki alkaisi valua kohti etelää paremman elämän toivossa. Se mahdollisesti tietäisi loppua, tai ainakin lamaannusta, Etelä-Korean kasvavalle taloudelle. Etelä-Korea on muuten ensimmäinen maa maailmassa, joka on siirtynyt kehitysavun saaja maasta kehitysavun antajaksi! Sekin mun mielestä kertoo aika hyvin siitä, kuinka hyvin asiat täällä nykyisin rullaakaan. Mitä kaikille noille ihmisille tapahtuisi PK:n loppumisen myötä? Jäisi EK:n ja Jenkkien tehtäväksi huolehtia niistä miljoonista rutiköyhissä oloissa elävistä ihmisistä, joille suurimmalle osalle tulee shokkina se, millainen muu "oikea" maailma todellisuudessa on.
Kirjoituksen otsikko on peräisin blogin tilastoista, sillä joku onneton oli päätynyt lukemaan mun blogia googletettuaan "miksi koreat kinastelee". Vastauksena siihen voisin kertoa pienen tarinan.
Olipa kerran kaksi pikkupoikaa, Pohjois-Korea ja Etelä-Korea. Ne ei oo ollu pitkään aikaan kavereita keskenään ja se vähän harmittaa molempia, mutta kummallakaan ei oo pokkaa sanoa sitä suoraan. Alunperin ne lakkas olemasta kavereita, koska niillä oli (ja on edelleen) mielipide-eroja, jotka ei ratkennut vaikka kuinka tapeltiin. Lopulta vaan päätettiin, että ei olla enää kavereita ja molemmat pysyy omilla pihoillaan tästä lähtien. Nyt sitten Pohjois-Korea ei tykkää siitä kun muut (l. Etelä-Korea ja Jenkit) leikkii keskenään hienoilla pyssyillä eikä sitä oteta mukaan leikkiin, koska kukaan ei oikeen tykkää siitä. Sitten se aatteli, että jos mää nyt alan kiusaamaan ja uhkailemaan niitä, niin ehkä ne ottaa meikät kerrankin tosissaan: jos mää en saa osallistua leikkeihin niin ette tekään! Pohjois-Korea ei tykkää kun sillä ei oo rahaa ostaa niin hienoja pyssyjä, niin päätti sitten katkaista vähäisetkin kontaktit niihin, jotka yritti ees vähän olla sen kavereita. Niinhän se mennee, ettei rikkaat ja köyhät penskat voi leikkiä keskenään - ja miten voiskaan, jos niiden pihojen välissä on jumalattoman iso aita?
Kävin sunnuntaina syömässä buddyni (eli tutorini) Gaheen kanssa. Juteltiin sitten ruuan jälkeen liian kuuman kahvin ääressä Suomen ja Etelä-Korean koululaitoksista.
Gahee kertoi mulle omista lukioajoistaan: sieltä oltiin päivittäin noin aamu kello kahdeksesta ilta kymmeneen. Niin-et-tä-mi-tä-? Joo, opiskelu on tärkeää jos haluaa menestyä ja päästä hyvään yliopistoon, mutta rajansa kaikella. Vapaa-ajan harrastuksiin ei tietenkään lukiolaisilla oo aikaa. Gahee olikin kiinnostunut siitä, onko Suomessa minkälaisia kerhoja kouluissa ja mitä sillä kaikella vapaa-ajalla tehdään, joka jää kuuden tunnin koulupäivän jälkeen käytettäväksi. Koreassahan siis yliopistoissa on kerhoja (eli siis clubeja), jotka tarjoaa jäsenilleen kaikenlaista koulunjälkeistä toimintaa. Itse kuulun täällä Movementary clubiin, joka siis keskittyy elokuviin ja dokumentteihin (niiden tekemiseen ja katseluun). Käsittääkseni lukioissa ei näitä kerhoja ole, koska opiskella täytyy eikä käyttää aikaa turhuuksiin!
Ja mitenkä sinne yliopistoon sitten pääsee?
Siihen on kolme eri väylää.
Ensimmäinen ja tavallisin on suorittaa yleinen pääsykoe. Täällä siis samalla kokeella haetaan joka yliopistoon. Tarkoitus on saada mahdollisimman hyvät pisteet (tai ainakin niin hyvät kuin se yliopisto yleensä vaatii, josta haaveilet). Tuloksien tullessa sitten sillä paperilla haetaan opiskelupaikkaa. Ennakkoon ei siis ilmaista, että mihin haluaa hakea, vaan vasta tulosten saamisen jälkeen.
Toinen väylä on hakea yliopistoon lukion päättökokeen arvosanoilla. Jos oot siis saanut tarpeeksi hyvät arvosanat, se voi riittää. Gahee oli aikoinaan hakenut tähän meidän kouluun suoraan lukiotodistuksella, mutta kertoi että esimerkiksi sen veljen arvosanat ei riittäneet yliopistopaikkaan, joten veljen pitää mennä syksyllä pääsykokeisiin saadakseen paremmat paperit. Huippuyliopistoihin ei varmastikaan lukiotodistus riitä, mutta tää meijän koulu ei ookkaan mikään huippu, vaikka aika suosittu onkin. En oo varma miten tää systeemi toimii, mutta kyllähän Suomessakin voit päästä suoraan yliopistoon, jos oot kirjoittanut tarpeeksi monta ällää.
Ja nyt mulle tuli ajatuskatkos.. Varmasti Gahee kertoi, että on kolmaskin vaihtoehto, mutta nyt ei soita kelloja, että mikä se oli :-D Päivitän myöhemmin kun muistan mistä oli kyse...
Etelä-Koreahan on tunnettu siitä, että nuoret ottaa kokeet liian tosissaan. Joten yliopiston pääsykokeiden aikaan lentoja siirretään ja kaupat avaa ovensa myöhemmin - ettei vaan tulis liikaa melua. Opiskelijat saa mennä kokeisiin taksilla ilmaiseksi ja äidit itkee ja rukoilee. Sitten kun pisteet ei koulupaikkaan riittäkään, saatetaan hyvinkin paeta sitä häpeää ja vitutusta oman käden kautta. Tämä on hullu maa! Lisätietoja kokeesta (CSAT) täältä. Ekana yliopistovuonna onkin sitten lupa ottaa vähän rennommin kuin lukiossa. Monet juhlii ja rellestää koko elämänsä edestä ekana vuonna ja mun mielestä se ei oo yhtään väärin. Jos saa ekaa kertaa kokea vapauden niin siitä pitää silloin ottaa koko ilo irti :-)
Suomessa, tuossa ihanassa hyvinvointivaltiossamme, saahaan olla kiitollisia siitä ettei koulu maksa mitään. Kysyin mitä se maksaa täällä ja aika karua kuultavaa se on. Aloitetaan tästä meidän koulusta: täällä opiskelu on halvinta koko maassa! Tällä hetkellä lukuvuosimaksu on noin 2 000 000 wonia, eli euroiksi pyöristettynä 1400 euroa per lukukausi, eli vuodessa 2800 euroa. Mutta tittidii: jo ehkä ensvuonna tuo summa puolittuu, sillä Seoulin kaupungin uusi kaupunginjohtaja on luvannut UOS:lle lisää rahaa. Kuten tarkimmat saattaa muistaakin aiemmasta postauksestani, meidän koulu on pääosin Seoulin kaupungin rahoittama julkinen koululaitos, joka jo tällä hetkellä saa eniten tukea per oppilas kuin mikään muu yliopisto. Tänne on nykyselläänkin vaikea päästä, niin maksujen pienentämisen jälkeen varmasti vielä vaikeampaa. On ainakin varaa valkata parhaat päältä!
Yleensä tavallisen yliopiston lukukausimaksu on suunnilleen 4 000 000 wonia, eli siis puolet enemmän kuin tässä koulussa tällä hetkellä. Lääkiksien ja muiden tärkeimpien koulujen lukukausimaksut on luokkaa 5 000 000 wonia, eli semmoset kivat reilut 7000 euroa vuodessa. Nyt joku voi aatella, että eihän se lopulta niin palio oo, ei ainakaan verrattuna Jenkki-yliopistojen maksuihin. Mutta ootappa jos perheellä on vaikka kaks tai kolme muksua yhtä aikaa yliopistossa, niin mitenkäs sitten suu pannaan? Tai tärkeämpi kysymys: mitä sinne pannaan? Ja sitte jos koulu on toisessa kaupungissa niin pitää hommata oma asunto etkä nää saa valtiolta ihanaa asumistukea, jne.. Ja rahamääräkään ei toki oo verrannollinen, koska palkkataso on alhaisempi täällä kuin Suomessa. Kallista on elämä. Gahee onkin tosi onnellinen, että pääsi tähän kouluun, koska ensvuonna niiden vanhemmat joutuu maksamaan kahden lapsen lukukausimaksut. Vanhemmat täällä haluaa lapsensa parhaaseen mahdolliseen kouluun, oli hinta mikä tahansa. Vaikka tää ei ookkaan mikään paras koulu, niin kyllä varmasti niin lapsia kuin vanhempiakin huojentaa, ettei tää koulu kyni aivan kaikkea - ainakin tämä esimerkkitapaukseni on onnellinen siitä, että voi päästää omat vanhempansa vähemmällä!
Summa summarum: se, että joutuu välillä kysymään äitiltä muutaman kympin ruokarahaa, ei yhtäkkiä tunnukaan niin kamalalta asialta!
Korealaista koulunkäyntiä.. vai ei?
P.S. Nuo summat on siis Gaheen kertomia ja aloin googlaamaan asiaa ja ainakin englanninkielisillä sivuilla kerrotaan vieläkin korkeammista lukukausimaksuista, ainakin lääkisten ja tärkeimpien opinahjojen (eli siis parhaimpien) suhteen.
